Talvella tuli kasvimaasta kerrotua, niin päivitänpä tilannetta.

Valkosipulit eivät itäneet, paitsi 3 kpl. Muut lienee olleet liian kosteassa, koska kynnet mätänivät maahan. Hiemanhan se harmitti, mutta tilalle istutin hernettä, jota en tukenut lainkaan ja nyt laatikosta löytyy mainio  hernesotku :D. 
Salaattia, rucolaa, ruohosipulia, persiljaa ja tilliä on omiksi tarpeiksi ja ylikin.

Kukkasipulit itivät huonosti, muutama hassu narsissi ja tulppaani nousi, mutta odottamani kirjopikarililjat eivät lainkaan. Nyt kukkapenkissä kukkii maitohorsma, ja neiti puutarhuri on luovuttanut. Katsellaan ensi kesänä uudestaan.
Chilien tilanne on hyvä, kaikissa jäljellä olevissa taimissa on raakileita, tosin pieniä mutta kuitenkin. Tarkoitus olisi niitä vielä kuvata jonain kauniina päivänä. 
Myös tomaatteja haettiin vähän viime tingassa. Kirsikkatomaatteja on muutama syöty mutta lajike ei vedä lainkaan vertoja viime vuoden Tumblerille, melko mautonta kamaa. Istutin myös runkotomaatteja kasvusäkkiin, lajikkeena joku keltainen tomaatti ja toisena "Tanskan vienti". Taimet voivat hyvin ja raakileita on paljon.

Kesäkukkina tänä vuonna petunioita, takapihalla musta-keltainen surffi-pentunia amppelissa sekä violettia ja pinkkiä petuniaa pajukorissa. Mustasilmäsusannaa olisin halunnut, mutta kesäkuussa kun asioi taimimyymälöissä, pitää tyytyä siihen mitä saa.
Jotain kesäkukkia yritin siemenistä kasvatella mutta heikkoa on.

Etupihalle varjopaikkaan hankin verenpisaran. Se voi muuten ihan hyvin, mutta ei tahdo jaksaa availla kukkiaan vaan kukat nuutuvat nuppuvaiheeseen. Lannoittaako pitäisi enemmän vai mistä tämä voisi johtua? Nyt olen kastellut Puutarhan kesällä, mutta ei tunnu riittävän.