Vietän uudenvuodenaattoa kotosalla, yritän lohduttaa pauketta pelkäävää vanhempaa koiraani ja kun töitäkin olisi huomenna heti aamusta, ei tässä jouda pahemmin juhlimaan.

Vaan kotona istuminen kääntyikin tuotteliaaksi, yhdet sukat tein loppuun ja yhdet kaapista löytyneet höyryttelin kuvauskuntoon.



Raitasukat
lanka: 7 veljestä
varsi 2o 2n -joustinta, loppu sileää. Tavallinen kantapää.
koko: n. 39 silmukoita... öö, ei mitään muistikuvaa mutta varmaan ihan taulukon mukaan tehty...


Nämä ovat lojuneet valmiiden laatikossa ehkä pari vuotta. Luulin että niistä olisi lankoja päättelemättä, ja siksi ne tänään kaivelin tarmonpuuskassani esiin, mutta eipä niistä löytynyt langan lankaa. Siis ei kuin pikku höyrytys ja jalkaan. Tummanpunainen lanka loppui kesken kaiken ja sitä jouduin jatkamaan kirkkaammalla punaisella, olisiko siinä ollut syy miksi nämä oli noin rumasti hylätty kaapin pohjalle. Muuten en näistä kyllä suurempaa vikaa löytänyt, ehkä niistä joku joskus jaloillensa saa lämmikettä.



Nalle-raitasukat
lanka: Novita Nalle
koko: n. 39. Silmukoita 56.
Varressa ensin 1o 1n joustinta, sitten sileää paitsi 2 etummaisella puikolla 2o 2n. Ranskalainen kantapää.


Nämä sitten vähän tuoreempaa tuotantoa. Aloitin sukat ennen joululahjoja, joulusukat väliin ja nyt sitten nämä valmiiksi. Raidat heittäytyivät vähän häiriintyneiksi, kun välillä on pakko kaihtaa kaikenlaista symmetrisyyttä. Hyvin näihin sai jämälankoja upotettua. 



Näitäkään ei ole korvamerkitty, eli vielä ei tiedetä kenen kinttuihin päätyvät. Itse asiassa valmiiden laatikossa on nyt neljät valmiin naisten kokoa olevat sukat vailla omistajaa... Pitäisikö olla hetki naistensukka-lakossa, etenkin kun kotoa kantautuu tietoja, joiden mukaan isäni villasukkapula on krooninen. Vai joko sitä voisi aloittaa ensi vuoden joululahjoja kummilapsille vääntämään...

Onnellista ja elämän täyteistä vuotta 2013 sinulle, jos tätä satut lukemaan!