Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Kotoisia asioita

09.05.2012 - 10:38 / Kategoriat: Höpönlöpöä, Virkkaus

 KevätkevätkevätKEVÄT!!! Kaikenlaista pientä tekee mieli puuhastella kotona koko ajan. Mielessä on varmaan kymmenen asiaa joista olen aivan liekeissä; puutarhaunelmia, neuleideoita, lomasuunnitelmia, koiratreenejä, iltarasteja... Kaikenlaista pientä kesäasiaa. Toukokuu on se paras kuu vuodessa, kyllä näin vain on! Onneksi tämä asia unohtuu välillä niiden 11 muun kuukauden aikana, ja ajoittain jokin muukin kuu saattaa tuntua ihan siedettävältä :).

Tiskirätit tulivat lopulta valmiiksi. 

Lankana Blend Bamboo, ja ohjeita on haalittu ympäri nettiä. Sininen on ollut käytössäkin jo, ja tykkään siitä kyllä vaikka ennakkoluulot oli kovat. Ei imukyky ehkä ihan Viledalle pärjää, mutta kaikki tiskipöydässä oleva mönjä ja muut tahrat lähtevät loistavasti puhtaaksi. Ajattelin jossain välissä tehdä pari lisääkin, näistähän saa ihan hauskoja lahjojakin.

Huhtikuussa korkattiin grillikausi, ja harmittavasti aloimme myös tiedostaa, että kesäkalusteita ei edelleenkään terassilla ole. Kesäkalusteiden hankinta on jotenkin superahdistavaa, koska ne on kaikki niin a)rumia ja b)kalliita. Muutaman kerran olin maininnut, että vanhalla asunnollani olisi vielä pöytä ja tuolit, joista ehkä pienellä tuunauksella saisi käyttökelpoiset. Koska parempiakaan ideoita ei syntynyt, tuumasta toimeen, maalikaupan kautta kesäkalusteiden päivitykseen.

Tästä lähdettiin:

Olen saanut kalusteet Helsinkiin muutettuani ilmaiseksi naapuriltani, joka oli roudaamassa niitä kaatopaikalle. Todellinen ekoteko siis jättää uudet kauppaan ja tuunata nämä! Samalla uuden pinnan sai pihan portti, joka on kanssa muutaman lumipeitteen alla talvehdittuaan kovin surkean näköinen.

Päälle siis puuvahaa:

Ja lopputulos on ihan siedettävä. Kyllä näillä muutaman grilli-illan istuu. Muutama tuoli pitäisi vielä jostain haalia, mikäli joskus aikoo ruokkia muitakin kuin itsensä.

Loppuun vielä uusia perheenjäseniä:

Siemenistä istutettuja chilejä, yllä Prairie Fire ja alla Cayenne. Chilien idätys on ollut mielessä pidemmän aikaa, ja koska innostuminen ei kysy aikaa eikä paikkaa, tapahtui se sitten aivan väärään aikaan huhti- toukokuun vaihteessa ja lapasesta on tämäkin homma lähdössä kovaa vauhtia. Talveksi on katseltu kasvilamppuja ja suunnitelmat on suuret... 

 

 

Leskenlehti-huivi

23.04.2012 - 22:47 / Kategoriat: Neulomukset, Huivit, pipot, lapaset

 Kevään kunniaksi valmistui Leskenlehti-huivi keväisen vihreänä. En ole vuosiin neulonut tasona mitään, enkä todellakaan mitään näin suurta, eli olen hyvin tyytyväinen itseeni 
Ohje on ihana, lanka oli ihanaa, väri on ihana, elämä on ihanaa! Tosin havaitsin, ettei mulla ole mitään tähän sopivia vaatteita, mutta se ongelma nyt ratkeaa pikku shoppailulla.

Mallineule oli kivan yksinkertainen, mutta hauska neuloa ja hauskan näköinen. Oli muuten myös ensimmäinen kokemus pitsin neulomisesta ja pitsin pingottamisesta, ja siinä on ehkä vähän vielä opittavaa jos tuota reunaa katsoo. No ensi kerralla sitten, ja eipä tuo käytössä taida näkyä.

Lähikuvaa pinnasta:

LESKENLEHTI-HUIVI (ohje)
lanka: Drops Alpaca, 150g
puikot: 5mm

Huomiseksi on luvattu vesisadetta, mutta taidanpa silti laittaa uuden huivin kaulaan!

 

Sukkakauden päätös ja virkkuu-koukussa

15.04.2012 - 19:48 / Kategoriat: Neulomukset, Sukat, Virkkaus, Höpönlöpöä

 Sukkakausi tuli saatettua päätökseensä Eestaas-sukilla. Nämä ovat olleet valmiina jo vaikka miten pitkään, mutta viimeistely ja kuvaaminen on vain jäänyt... Tällainen punaisen kukertava Nalle-kerä on pyörinyt lankakaapissa vaikka miten kauan, joku pipo tai vastaava tästä tuli kai joskus vuosia sitten tehtyä. Yleensä en kauheasti tykkää mistään pätkä- tai raitavärjätyistä langoista, ja teen mieluiten raidat sukkiini ihan itse, mutta tämä punainen on kyllä ihan ok. Tuli hetkittäin ihan jouluinen olo näitä neuloessa :). Eestaas-malli oli lupauksen mukaisesti yksinkertainen, mutta hauska neuloa. Mielestäni kuvio tuo langan loistavasti esiin, joten tietääpä mitä tehdä, jos käsiin joskus sattuu joku mielettömän ihana sukkalanka!

EES TAAS-SUKAT (ohje)
lanka: Novita Nalle
puikot: 3mm
koko: naisen, n. 38

 

Virkkaaminen on kiinnostanut pitkään, ja aiemmin esiteltyjä isoäidin neliöitä lukuunottamatta virkkaamiskokemus ja -osaaminen on varsin hataraa. Siispä härkää sarvista ja lankaa koukulle! Olen hankkinut valkoisen virkkauslangan muinoin jotain joulukoristeita varten, mutta toteuttamatta jäivät. Sen sijaan langasta taipuikin pitsiliina. Meillä oli lapsuudenkodissa paljon tällaisia pikku liinoja, olisivatko olleet mummun tekemiä. Yllättäen ohjeita ei ollutkaan netti pullollaan, kuten olisi voinut olettaa, mutta tällainen kuitenkin löytyi Kauhavan kangasaitan sivuilta. 
Puikko olisi saanut olla paksumpi, ja jotain meni jossain vaiheessa mönkään kun liina vetää kamalasti, joku kerros on siis ehkä liian tiukka/lyhyt tms... Virkkausohjeet on ihan syvältä, kun usein jää aivan epäselväksi mihin edellisen kerroksen silmukoihin pitäisi virkata, eli paljonko jätetään väliin. Ehkäpä ne salat jonain päivänä minullekin aukeavat. Onhan tämä muutenkin aika... hmm... kotikutoisen näköinen, mutta kamoon, se on ensimmäinen yritys!!
Tämän jälkeen koukulle pääsi Blend Bamboo ja tiskirättejä olisi tulossa. Toistaiseksi saldo on vain kaksi keskeneräistä, joten niistä lisää myöhemmin...

VALKOINEN PITSILIINA (ohje)
Lanka: mystinen ostos vuosien takaa
Koukku: 1,25mm
Koko: halkaisija n. 15cm

 

Käsityöharrastus on nähtävästi tarttuvaa sorttia, sillä myös mies innostui nikkarointihommiin. Olohuoneeseen on etsiskelty lipastoa, senkkiä, penkkiä tai muuta vastaavaa, hieman olisi säilytystilan tarvetta ja lisäksi kukille ja levysoittimelle tarvisi jonkinlaisen tason. Paikka on vähän hankala seinässä olevan patterin ja matalien ikkunoiden vuoksi, ja lopulta löytyi yksi sopiva kaluste. Kun hinta oli 1200e, innoitti se Nikon puusepän hommiin ;). Mies ei kuulemma omaa minkään näköistä Niilo Nikkarin taustaa, mutta niin vain syntyi juuri sopiva penkki, aikaa meni kaksi päivää. Puut sai valmiiksi sahattuna, ja päälle lyötiin kalustelakka. Kerrassaan loistava ratkaisu, ja juuri se mitä tuo paikka tarvitsi! 
Alle on tarkoitus etsiä jonkinlaisia katseenkestäviä säilytyslaatikoita, vaikka kyllähän tuokin tuonne alle ihan hienosti sopii...

 

Nikon sukat

30.03.2012 - 10:16 / Kategoriat: Neulomukset, Sukat

 Olen potenut hieman huono tyttöystävä -oloa, kun sukkia ja ties mitä on valmistunut kaikille muille läjäpäin, paitsi tuolle omalle miekkoselle. Nyt siis mökkireissun kunniaksi myös hän sai omat sukat jalkaan, vaikkei (vielä) kovin intohimoinen villasukkaihminen olekaan.
Mallia katselin EilenTein -blogista, mutta muuttelin vähän kokoa ja muutenkin mallia oman miehen jalkaan sopivaksi. Hyvin istuvat, pehmoiset sukat tuli! Viking Ville oli ensi kertaa minun puikoillani. Kiva, pehmoinen ja edullinen lanka, mutta vähän irtosi nöyhtää jo neulomisvaiheessa ja muutaman käytön jälkeen oli sukkien kantapäissä jo nyppyjä. Katsotaan auttaako konepesu asiaan... Lankaa meni myös paljon, yksi 150g kerä ei riittänyt.

NIKON SUKAT (ohje)
lanka:
Viking Ville (yli 150g)
puikot:
3,5mm
koko:
miehen n. 42, 52 silmukkaa

 

Paraphernalia

24.03.2012 - 17:37 / Kategoriat: Neulomukset, Sukat

 Kaikenlaista on taas ollut puikoilla, mutta päivitykset ovat vähän jääneet. Neulontainto ei silti näytä loppuvan, en ole varmaan koskaan neulonut näin paljoa näin lyhyessä ajassa.
Ystävän kanssa nyysittiin tämän naapurilta viime vuoden Novitan sukkalehti (naapuri sai kyllä uuden eli no sweat), ja lupasin ystävälle sukkia lähiaikoina. Noh, kävi niin että lehti teki katoamistempun ennen kuin olin ehtinyt aloittaa yksiäkään sukkia . Ei auttanut kuin sukellella internetin maailmaan. Rohkeasti lähdin kokeilemaan Paraphernalia -mallia Nalle-langasta. Tuota siniharmaata Nallea tuntuu olevan kaapissa loputtomasti.

Malli on varmasti sinällään ihan kiva, mutta ei se kyllä tuolle Nalle-langalle istu. Palmikoista tulee vähän turhan pulleat, ja vähän outoon kohtaankin ne tuli. Lisäksi laskemisen kanssa meinasi kyllä mennä järki moneen kertaan. Kärkikavennuksissa jouduin luovuttamaan ja tekemään ihan tavallisen sädekavennuksen, kun ei silmukkamäärä istunut ohjeen kavennuksiin lainkaan. Muutenkin on viime aikoina ollut vaikeuksia ohjeiden noudattamisessa, joten sopiihan tämä teemaan .

 

Paraphernalia-sukat (ohje)
lanka: Novita Nalle siniharmaa
puikot: 3mm sukkapuikot
koko: naisen, 56 silmukkaa (?)

Ehkä jonain päivänä toteutan mallin vielä ohuemmasta langasta, ainakin kuvissa nämä näyttävät aina niin kauniilta.

Paljon muutakin on syntynyt, mutta jotain menossa lahjaksi, jotain viimeistelemättä jne... eli bloggauksia niistä luvassa myöhemmin. Langanostolakko romahti isosti, joten senkään puolesta eivät ole bloggaukset loppumassa. 
Talven sukkakiintiö taitaa kuitenkin olla täysi, ihan muut jutut ovat nyt mielessä .

 

Introducing: Projekti

26.02.2012 - 19:14 / Kategoriat: Virkkaus, Projekti

 Olen pitkään haaveillut itsetehdystä tilkkupeitosta. Kerran aloitin sellaista, mutta kaikki valmiit tilkut katosivat mystisesti muutossa. Koska tiedän, että Projektissa tulee menemään kauan, päätin toteuttaa sen ilman mitään teemaa. Ei väriteemaa, ei liikaa suunnitelmallisuutta. Vain tilkkuja. 

Olen virkkaillut näitä ajankuluksi silloin tällöin, jos ei oikein jaksa mihinkään syvällisempään työhön keskittyä. Tänään ensimmäistä kertaa laskin paljonko tilkkuja tarvitaan ja paljonko niitä on... Onhan tässä hommaa. Ei ehkä olisi kannattanut laskea ihan vielä. Valmiiseen peittoon näitä tullaan tarvitsemaan parisensataa, ja koossa on viitisentoista... Projekti tulee kestämään hyvin, hyvin pitkään. Onneksi jämälangat ei ihan heti kaapista lopu.

 

Kerttu-sukat

26.02.2012 - 19:09 / Kategoriat: Neulomukset, Sukat

 Jokainen itseäänkunnioittava bloggaaja on toteuttanut Kalajoki-sukat ja Kerttu-sukat. Eilen siirryin siis todellisten bloggaajien joukkoon!

Kerttu-sukkien ohje oli tosi kiva, aluksi vähän kämmäilin langankiertojen kanssa ja jouduin purkamaan ekasta sukasta aikamoisen pätkän, mutta sitten alkoi luistaa. Tulihan sinne virheitä, ja mä en pura työtä kuin äärimmäisessä hädässä, virheethän vain todistavat että tuote on varmasti aitoa käsityötä .

Kuvat on taas aivan luokattoman huonoja kun oli pakko saada nämä kuvattua puhelimen kameralla hämärässä asunnossa. Mutta pakko on pakko, ei auta!

KERTTU-SUKAT (ohje)
Lanka: 7 veljestä (kai, kaapista löytyneitä jämäkeriä)
Puikot: 3,5mm
Koko: nainen, 38. 47 silmukkaa.

 

Äidin huopalapaset

20.02.2012 - 00:08 / Kategoriat: Neulomukset

 Äidin synttärit lähestyy, ja lahjapakettiin lähtee villavanttuut. 

Ihan kivat näistä sitten kuitenkin tuli, vaikka tehdessä ahdisti jotenkin ihan kauheasti. Lanka on niin ankean väristä ja muutenkin nuo näytti ennen loppukäsittelyä ihan hirveiltä. 
En ole tehnyt lapasia sitten kouluaikojen, ja jo monta vuotta on ollut mielessä että sukkien lisäksi voisi lapasiakin koittaa värkkäillä. Tätä lankaa ostin jotain unohtunutta projektia varten ihan kauheasti, joten näitä syntynee lisääkin. Lankaa on kahta väriä, ja se toinen on vielä ankeamman väristä .
Varteen pitää keksiä jotain muuta, tuo 1o 1n -joustin on niin kammottavaa ja löysää. Käsittelin lapaset vaan höyryttämällä ja harjaamalla, jotenkin tuo koneessa huovuttaminen ei vaan ole yhtään mun juttu.

Ohje: vartta lukuunottamatta Novitan
Lanka: Asa Gjestal Spinneri Naturngarn No 1 (100% villa)
Puikot: 7mm
Koko: nainen, 24 silmukkaa

 

Pikku Pullavan junasukat ja tumput

14.02.2012 - 12:01 / Kategoriat: Neulomukset, Sukat

 Ystäväni pieni poika, herra Pullava, saa ensitapaamisellamme junasukat ja vanttuut.

Neuloin vuosi sitten tästä Hjertegarnin alpakkalangasta toisen ystävän vauvalle tossut, ja ne olivat tosi kovassa käytössä. En valitettavasti ollenkaan muista millä ohjeella tossut tein, joten jouduin etsimään Pullavalle jotain uutta. 
Lanka on aivan ihanaa paksua alpakkalankaa, jotain seiskaveikan paksuista. Taas kerran tuo väri on kuvissa liian kirkas, oikeasti tuo on tosi kaunista harmahtavan sinistä. Aika hidasta se on neuloa kun ei jotenkin luista puikoilla yhtään samaan tapaan kuin sekoitelangat. Lisäksi toinen kerä oli keritty ihan väärin, ja kun tavanomaiseen tapaani neuloin sitä kerän sisältä aloittaen menemään, oli kerä lopulta ihan tajuton mytty ja sen molemmat päät olivat solmiutuneet yhteen. 
Lanka on niin paksua, että jouduin pienentämään junasukkaa vähän, kun siitä näytti tulevan ihan valtavan kokoinen vastasyntyneen jalkaan. Muuten ohje oli kyllä kiva, ja päätyy varmasti puikoille uudelleenkin.

Malli: Junasukat (ohje)
Lanka: Hjertegarn Vidal Alpaca, superwash baby alpaca
Puikot: 3mm
Koko: 32s
 

Kun lankaa jäi, tein sukkien kaveriksi tumput. Nämä syntyivät ihan omasta elämästä, toivottavasti mahtuvat Pullavan nyrkkeihin.

Malli: oma
Lanka: Hjertegarn Vidal Alpaca
Puikot: 3mm
Koko: resori 28s, sileä 32s

 

Kalajoki-sukat

09.02.2012 - 13:30 / Kategoriat: Sukat, Neulomukset

 Kalajoki-sukkien ohje on tullut vastaan monessa paikassa, ja ollut pitkään mielessä toteuttaa. Vihdoin tuli valmista, ja mallihan on aivan ihana! Varmasti tulee tehtyä toistekin. Nämäkin tulevat itselle käyttöön. Malli istuu jalkaan kuin valettu, nuo kärkikavennukset on tosi hyvät. Tosin en tiedä miten sopeudun ajatukseen, että oikealle ja vasemmalle jalalle on oma sukkansa :). Jokikuviokin on kaunis (vaikkakin näissä aika epätasainen) ja helppo toteuttaa.


Kuva vääristää taas värejä ihan älyttömästi, lankana siis tummanruskea Nalle.
 


Kalajoki-sukat (ohje)
Lanka: Novita Nalle tummanruskea
puikot: 3mm

 
Kirjoittaja

Sukkatehtaan sukkatuotantoa, sekä satunnaisia sivutuotteita

Sukkaa, lapasta, pipoa, takkia, huivia, liinaa, rättiä, paitaa... Suuret on suunnitelmat tässä loputtomassa ideasuossa sekä jämälankojen juhlassa!